Siirry pääsisältöön

Viikko 8

Jatkuva auringon paahde alkaa vaihtumaan sadekauteen.

Vaikka sateita tulee lähes päivittäin, ne ovat onneksi yleensä lyhyitä kuuroja. Aurinko paistaa silti joka päivä ja onnistuin taas tälläkin viikolla palamaan. Aamuisin ilma on hieman viileämpi, mutta päivän aikana lämpötilat ovat päivittäin lähes 30°C.


Teetimme vaatteita paikallisella ompelijalla ja haimme valmiit vaatteet tällä viikolla. Kävimme ostamassa haluamamme kankaat, jonka jälkeen kerroimme millaisia vaatteita haluaisimme. Ompelijalla ei ollut valmiita malleja, joista olisi voinut valita haluamansa, joten käytimme apuna googlesta etsittyjä kuvia. Ompelija otti meistä vielä mitat, jonka jälkeen jäimme odottamaan valmiita vaatteita. 

Valmiit vaatteet sopivat päälle yllättävän hyvin ennakkoluuloista huolimatta. Halusimme tehdä niihin pieniä muutoksia, jotka ompelija teki vielä saman päivän aikana. Vaatteiden teettäminen oli edullista ja maksoi 30 000 tsh eli noin 10€.

Kävimme loppuviikosta myös maalauskurssilla. Valitsimme valmiista tauluista mieleisemme ja maalasimme ottaen niistä mallia. Kurssi oli tosi kiva ja työntekijät auttoivat meitä töiden viimeistelyssä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Takaisin Suomessa

Reilu kuukausi Suomessa takana. Vaikka arki Suomessa on vetänyt mukaansa, ajatukset palaavat silti päivittäin Tansaniaan. Kahden viimeisen viikon aikana ehti tapahtua vielä paljon. Pääsin näyttämään perheelleni paikkoja, joissa olin viettänyt aikaa ja kävimme esimerkiksi katulapsikeskuksessa ja paikallisilla markkinoilla. Kävimme myös tutustumassa kahvin viljelyyn ja valmistukseen. Pääsimme jopa itse valmistamaan kahvia.  Olimme neljä päivää Sansibarilla. Säät olivat suurimmaksi osaksi sateiset, mutta ilma oli silti lämmin. Osa teistä tulvi niin, että vettä oli polviin asti. Sansibar oli Moshiin verrattuna hyvin erilainen ja oli mielenkiintoista päästä näkemään uusia puolia Tansaniasta. Stonetown Sansibar on selkeästi enemmän suunnattu Turisteille ja kaupustelijoita riittää loputtomiin. Pidin erityisesti merenrannoista, koska Moshissa vesistöjä on melko vähän. Kävimme Sansibarilla Stonetownissa ja Pajessa. Myös ne olivat keskenään erilaiset ja Pa...

Viikko 2

Kaksi viikkoa Tansaniassa takana. Olen sopeutunut erilaiseen arkeen hyvin ja alan hahmottamaan Moshin kaupunkia. Kanssani asuneet suomalaiset lähtivät viikko sitten ja ruotsalaiset muutama päivä sitten. Asun nyt siis noin viikon ajan yksin. Ainakaan vielä se ei ole haitannut, sillä vietän aikaa muiden kavereiden kanssa.  Tuktuk on täällä yleinen kulkuväline. Paikasta toiseen kulkeminen tapahtuu täällä usein tuktukilla tai moottoripyörällä. Hintojen tinkaamista jännitin aluksi, mutta nyt se sujuu jo melko luontevasti. Liikenne täällä - niin kuin kaikki muukin - on hyvin erilainen kuin Suomessa. Sääntöjä ei oikeastaan ole ja kaikki ajavat oman harkintansa mukaan. On tavallista, että yhdellä moottoripyörällä kulkee jopa neljä henkilöä, eikä kenelläkään ole kypärää. Liikennevalojen sijasta täällä on paljon hidasteita, jotka ovat niin korkeita, että tuktukit meinaavat jäädä niihin välillä jumiin. Materunin vesiputous Kävimme tekemässä päiväretken Materunin vesipu...

Viikko 3

Jo kolme viikkoa Afrikassa eletty. Harjoittelu on sujunut sairaalassa hyvin. Olin koko viikon päivystysosastolla ja pidin siitä paljon. Potilaspaikkoja on viisi ja potilaat vaihtuvat päivittäin. Tekemistä on enemmän ja olenkin päässyt esimerkiksi kanyloimaan ja ottamaan sydänfilmejä. Olen päässyt myös kahdesti paikallisen ambulanssin kyytiin, kun potilaita on siirretty suurempiin sairaaloihin. Auton takaosassa ei ollut turvavöitä, joten kovassa vauhdissa kyyti ei tuntunut kovin turvalliselta. Yhdellä kerralla auto piti työntää käyntiin, kun olimme lähdössä takaisin siirrettyämme potilaan. Onneksi paikalliset ovat ystävällisiä ja valmiita auttamaan! Sain tällä viikolla myös yllättäen uuden kämppiksen Suomesta. On ollut mukavaa näyttää paikkoja ja kävimme esimerkiksi ostamassa koruja läheisiltä markkinoilta. Viikonloppuna täällä Moshissa järjestettiin Kilimanjaro maratooni, jonka takia kaupunki oli vielä tavallista vilkkaampi. Ihmiset ympäri Tansaniaa kokoontuivat...