Siirry pääsisältöön

Tekstit

Takaisin Suomessa

Reilu kuukausi Suomessa takana. Vaikka arki Suomessa on vetänyt mukaansa, ajatukset palaavat silti päivittäin Tansaniaan. Kahden viimeisen viikon aikana ehti tapahtua vielä paljon. Pääsin näyttämään perheelleni paikkoja, joissa olin viettänyt aikaa ja kävimme esimerkiksi katulapsikeskuksessa ja paikallisilla markkinoilla. Kävimme myös tutustumassa kahvin viljelyyn ja valmistukseen. Pääsimme jopa itse valmistamaan kahvia.  Olimme neljä päivää Sansibarilla. Säät olivat suurimmaksi osaksi sateiset, mutta ilma oli silti lämmin. Osa teistä tulvi niin, että vettä oli polviin asti. Sansibar oli Moshiin verrattuna hyvin erilainen ja oli mielenkiintoista päästä näkemään uusia puolia Tansaniasta. Stonetown Sansibar on selkeästi enemmän suunnattu Turisteille ja kaupustelijoita riittää loputtomiin. Pidin erityisesti merenrannoista, koska Moshissa vesistöjä on melko vähän. Kävimme Sansibarilla Stonetownissa ja Pajessa. Myös ne olivat keskenään erilaiset ja Pajen
Uusimmat tekstit

Viikko 9 & 10

Harjoittelu sairaalalla on nyt ohi. Viimeiset viikot vietin dialyysiosastolla ja muutaman päivän myös ruumishuoneella. Dialyysiosasto oli mielenkiintoinen, koska en ole käynyt Suomessakaan seuraamassa niiden toimintaa. Viimeiset viikot olivat opettavaisia ja tuntuu oudolta, että 10 viikkoa meni näin nopeasti. Juhlimme hostellillamme synttäreitäni ja sain järjestöltä lahjaksi synttärikakun! Leivoimme myös paljon mokkapaloja, joten annoimme niitä paikallisille ystävillemme. Vaikka käytössämme ei ollut kunnollisia mittoja tai sähkövatkainta, mokkapalat onnistuivat hyvin ja kaikki pitivät niistä. Pääsin sairaalalla maistamaan muutamia paikallisia ruokia. Ruuissa oli lihaa joko ruokabanaanin tai ugalin kanssa. Hygienia hieman mietitytti, koska täällä syödään käsin, eikä sairaala ole erityisen puhdas ympäristö. Onneksi en kuitenkaan saanut ruokamyrkytystä tai muuta tautia. Hostellimme pihalla on pieni sauna, jota kävimme testaamassa. Löylyt olivat hyvät, k

Viikko 8

Jatkuva auringon paahde alkaa vaihtumaan sadekauteen. Vaikka sateita tulee lähes päivittäin, ne ovat onneksi yleensä lyhyitä kuuroja. Aurinko paistaa silti joka päivä ja onnistuin taas tälläkin viikolla palamaan. Aamuisin ilma on hieman viileämpi, mutta päivän aikana lämpötilat ovat päivittäin lähes 30°C. Teetimme vaatteita paikallisella ompelijalla ja haimme valmiit vaatteet tällä viikolla. Kävimme ostamassa haluamamme kankaat, jonka jälkeen kerroimme millaisia vaatteita haluaisimme. Ompelijalla ei ollut valmiita malleja, joista olisi voinut valita haluamansa, joten käytimme apuna googlesta etsittyjä kuvia. Ompelija otti meistä vielä mitat, jonka jälkeen jäimme odottamaan valmiita vaatteita.  Valmiit vaatteet sopivat päälle yllättävän hyvin ennakkoluuloista huolimatta. Halusimme tehdä niihin pieniä muutoksia, jotka ompelija teki vielä saman päivän aikana. Vaatteiden teettäminen oli edullista ja maksoi 30 000 tsh eli noin 10€. Kävimme loppuviikosta m

Viikko 7

Tällä viikolla kävin safarilla. Safari kesti neljä päivää, jonka aikana kävimme Serengetin kansallispuistossa ja Ngorongoron suojelualueella. Lähdimme aamulla aikaisin ajamaan kohti Serengetiä. Ajomatka kesti lähes seitsemän tuntia, koska pysähdyimme monta kertaa vessa- ja ruokatauoille. Safariautossa oli onneksi hyvin tilaa ja ikkunapaikka jokaiselle, joten matka sujui mukavasti. Pysähdyimme matkalla myös Ngorongoron suojelualueen reunalle, josta oli upea näkymä Ngorongoron kraatterin pohjalle. Jatkoimme matkaa kuitenkin Serengetiin, josta varsinainen safarimme alkoi. Teltoissa nukkuminen loi hauskaa retkitunnelmaa, varsinkin kun toisena yönä alkoi ukkostamaan. Ngorongorossa yöpyessä puhvelit laidunsivat telttojen vieressä, ja niiden äänet pystyi kuulemaan yön aikana. Ne pysyivät rauhallisina ja olivat siirtyneet muualle aamuun mennessä. Ruuat meille valmisti kokki, joka matkasi kanssamme Moshista asti.  Näimme safarin aikana monia eläimiä, kuten se

Viikko 6

Reissun puoliväli saavutettu. Olin tämänkin viikon äitiyspoliklinikalla ja opin taas paljon uutta. Pääsin seuraamaan esimerkiksi alatiesynnytystä ja keisarileikkausta. Aiemmin en ole edes harkinnut jatkavani opintojani kätilöksi, mutta nyt se ei tunnu enää niin mahdottomalta ajatukselta. Ensi viikolla menen tutustumaan kirurgian osastolle. Kämppikset ovat tosi mukavia ja olemme käyneet yhdessä iltakävelyillä ja -lenkeillä. Lauantaina yksi heistä lähti jatkamaan matkaa Sansibarille, joten viimeisenä iltana piti vielä ottaa kaikki ilo irti yhdessäolosta. Asuinpaikkamme ympäristössä on mukava käydä iltakävelyillä, kun aurinko ei ole enää niin polttava. Matkan varrella voi poiketa käymään pienissä liikkeissä tai hedelmäkojulla. Hedelmät kojulla ovat tuoreita ja edullisia. Esimerkiksi yksi mango maksaa noin euron. Ensi viikolla menen tutustumaan kirurgian osastolle ja loppuviikosta lähdemme safarille Serengetin kansalispuistoon. Siitä ensiviikolla lis

Viikko 5

Harjoittelu on jo puolivälissä. Aika kuluu täällä nopeasti ja vauhti tuntuu kiihtyvän entisestään. Olen ollut tämän viikon äitiyspoliklinikalla ja olen päässyt tutustumaan minulle lähes tuntemattomaan terveydenhuollon osa-alueeseen. Sairaanhoitajaopiskelijana en ole perehtynyt erityisesti raskauteen tai vauvoihin, joten viikko on ollut mielenkiintoinen. Olen oppinut paljon uutta ja päässyt esimerkiksi kuuntelemaan sikiön sykettä kuuntelutorven avulla. Lisäksi olen ottanut HIV ja malaria pikatestejä ja seurannut lääkärinkiertoja. Upea näkymä Kilimanjarolle kotiovelta Kävimme pyöräretkellä kämppikseni kanssa. Tarkoituksena oli käydä läheisellä joella ihastelemassa maisemia, mutta reitti ei ollutkaan niin selkeä kuin kuvittelimme, emmekä lopulta löytäneet perille. Kesken pyöräilyn alkoi myös ukkoskuuro, mutta onneksi paikallinen mies kutsui meidät ystävällisesti sateensuojaan talonsa katokseen. Vaikka retki ei mennytkään suunnitelmien mukaan, meillä oli hauskaa ja saimme uusia kokemuksia

Viikko 4

Ensimmäinen kuukausi Tansaniassa ohi. Tällä viikolla sain kaksi uutta kämppistä Suomesta. He lähtevät vasta toukokuussa, joten minulla on seuraa koko loppu reissun ajan.  Tämä viikko on mennyt suurimmaksi osaksi sairastaessa, kun sain flunssan alkuviikosta. Onneksi olen jo parantumassa, eikä tauti ollut vakava. Ensiviikolla menen tutustumaan ehkä sairaalan äitiyspoliklinikkaan. Kävimme kavereiden kanssa kuumilla lähteillä. Vesi ei ollut kyllä erityisen lämmintä, mutta se viilensi mukavasti paahtavan auringon kuumuudessa. Maisemat olivat upeat. Vesi oli kirkkaan sinistä, joten pohjan näki helposti. Vedessä asui pieniä kaloja, jotka tulivat välillä näykkimään. Kun vedessä pysyi liikkeessä, ne eivät kuitenkaan häirinneet. Uimisen lisäksi rentouduimme riippumatoissa